Zaynin paljastus sai kieltämättä mut miettimään mun suhtautumista uudelleen. Oliko Zayn se, joksi mä sitäluulin? Oliko se sittenkään pohjimmiltaan niin jalosydäminen ja kiltti kuin olin luullut? Mitä jos se ei ollutkaan ensimmäinen ja viimeinen kerta kun Zayn meni niiden mukaan? Oliko sillä todellinen pimeä puoli, josta mulla ei ollut aavistustakaan? Ja jos niin oli niin olinko mä täysi typerys antessani sen pilata kaiken, mitä meillä on?
Ei se tietysti missäännimessä olis reilua ketään kohtaan, jos mä antaisin jonkun tällasen paljastuksen mitätöidä sen kaiken hyvän, minkä mä tiesin Zaynissä olevan: kiltteys, lempeys, herkkyys... Ei kukaan sellainen voinut haluta satuttaa ketään, eihän? Sitä paitsi Zayn katu tekoaan ja rikolliset jäivät ansionsa mukaan kiinni. Tavallaan Zayn ei ollutkaan aikomuksestaan huolimatta auttanut heitä: se oli ainoa, millä oli väliä, kun ajateltiin kokonaiskuvaa.
Jos en olisi halunnut tietää niin mun ei olis tarvinnut edes kysyä. Oon kuitenkin iloinen, että kysyin sillä ilman tätä mä en olis koskaan välttämättä saanu tietää kaikkea tarvittavaa Zaynistä. Ehkä tilaisuuden tullen mäkin tulen vielä avautumaan omasta elämästäni vielä enemmän, vaikkei mulla olekkaan takana mitään nuin dramaattista, mutta jos Zayn vain kuuntelisi niin voisin kertoa vaikka koko mun taipaleen hiekkalaatikolta asti.
Mun oli päästävä heti sanomaan Zaynille, ettei se paljastus tuhonnut kaikkea. Kello oli jo paljon: yli keskiyön, mutta tiesin, että hän vielä valvoi.
"Mun oli vaan saatava sanottua, että kaikki on ihan oikeasti ok: en mä järkyttynyt siitä, mitä sä kerroit, eikä sen tartte vaikuttaa meidän väleihin millään tavalla. Mä todella arvostan, että sä avauduit nuinkin kipeästä asiasta ja luotit muhun. Voimia! -S"
Toivoin saavani vastauksen pian, jotta saisin viimein rauhan ajatuksiltani. Ehtisimme kyllä puhua huomenna vielä lisää kaikesta.
"Et uskokkaan, kuinka helpottunu mä oon kuullessani ton vielä. Pelkäsin jo silloin aukolla hetken, ettet sä haluais olla enää mun kanssa, tai että meidän väleistä tulis jotenkin vaivaantuneet tästä eteenpäin. Äläkä huoli enää musta, sillä mä kyllä pärjään niin kauan kun mulla on joku sunlainen tukena. Yötä! Nää kauniita unia! -Z"
Hymyilin itsekseni kännykännäytölle. Ton viestin jälkeen nukuin varmasti kuin tukki. Enää ei ollut mitään syytä pelätä, tai tuntea oloa epämukavaksi, kun tiesin, että huomenna olisimme taas yhdessä: tai no ainakin niin kauan kun leiriä oli vielä jäljellä...
"Mitä sä vielä kukut?" kuului yhtäkkiä yläpuoleltani.
Säikähdin taas kerran Piperin tapaa hyökätä jostain täysin ilman ennakkovaroitusta. No, minkä hän luonteelleen pystyi.
"Ai, chattaat sen mieskarkin kanssa, vai? Ei sitten mitään. Jatka kaikinmokomin." hän lisäsi kuisoitellen ennen kuin ehdin edes reagoida mitenkään.
Punastuin hieman, mutta onnekseni se ei erottunut pimeässä.
"Ei mulla enää mitään ollut. Ihan just olin laittamassa nukkumaan." sanoin, pistin puhelimen pois ja asetin pään tyynyyn.
Sinä yönä näin ihanaa ja samalla kamalaa unta:
Siinä leiri oli loppumassa, kuten todellisuudessaki. Istuimme Zaynin kanssa sen aukion nurmella, joka oli jokseenkin karu, mutta kuitenkin juuri oikean vihreä. Aurinko paistoi ja makasin Zaynin sylissä katsoen hänen hymyileviä kasvojaan. Olin ikäänkuin herrännyt unen keskellä.
"Hei prinsessa. Joko oot unelmoinu tarpeeksi?" hän kysyi.
Tiesin heti sen olevan unta, koska Zaynin ympärillä oli eräänlainen valo ja kaikki värit olivat epätavallisen kirkkaita. Ihan kuin olisin taikamaailmassa, josta en halunnut pois. Kaiken lisäksi huomasin päälläni olevan luunvalkea mekko, jonkanlaista en varmasti omistanut.
"Enköhän." vastasin hymyillen.
Hetken taas tuijotettuamme tiiviisti toisiamme Zayn kumartui suutelemaan minua. Niin ei ollut käynyt vielä tosi elämässä, mutta veikkaan, että se tuntuisi yhtä taivaalliselta.
"Sääli lähteä kotiin tänään. Mulla oli niin hauskaa täällä." sanoin sivellen hänen käsivarttaan.
Zayn virnisti.
"Niin mullakin. Tää oli mahtava kesä." hän sanoi.
Nyökkäsin myhäillen.
"Valitettavasti mua odottaa muut intressit kotona, joten tää satu päättyy tähän." Zayn sanoi yhtäkkiä ivallisesti.
"Mitä sä meinaat?" kysyin hätääntyneenä.
"Sitä että kun tää leiri on ohi niin sä oot historiaa mulle... muru. Sä et oo mulle enää mitään muuta kuin muisto, kesän hairahdus. Kai sä sen tiesit jo, vai mitä?" Zayn sanoi ivallisesti, lähes pelottava ilme kasvoillaan.
Siihen kohtaan heräsin. Hetken pälyilin hysteerisenä ympärille, kunnes muistin nähneeni vain unta. Olin entistä varmempi siitä, että meidän todella oli puhuttava Zaynin kanssa menneiden luurankojen lisäksi myös tulevasta: olisi pitänyt jo ajat sitten. Kumpikaan ei ollut varmaan vain uskaltanut, tai yksinkertaisesti halunnut miettiä vielä sitä, mutta mun oli saatava vastaus: oliko meillä pienintäkään mahdollisuutta olla yhdessä vielä tämänkin jälkeen?
Puin nopeasti ja juoksin ulos, jossa tiesin kaikkien olevan jo matkalla aamupalalle. Onnekseni törmäsin Zayniin suhteellisen nopeasti sillä tämä ei voinut odottaa.
"Huomenta." Zayn sanoi pirteänä.
"Huomenta. Voidaanko me puhua nyt?" kysyin muittamutkitta.
"Toki. Ei mulla oo mikään kiire vielä syömään." hän vastasi.
Odotimme kunnes väki oli kaikonnut ja istuimme kaivonkannelle. Päätin olla pitkittämättä asiaa, joten puhuin suoraa sen, mitä ajattelin.
"Juttu on niin, että mun mielessä on pyöriny yks asia jo muutaman päivän, liittyen meihin." sanoin.
Zayn kuunteli tarkkaavaisena, antaen täyden huomionsa, mikä sai minut hermostumaan entistä enemmän.
"Joten, leiri on kohta loppumassa, siitä me ei päästä mihinkään. Siks mun täytyykin kysyä, että onko meillä mitään saumaa tavata, jutella, tai edes pitää yhteyttä sitten kun me ei voidakkaan nähdä näin joka päivä?" kysyin arasti.
Zaynin kasvoille levisi hymy ja hän purskahti pieneen nauruun.
"Mitä? Sanoinko mä muka jotain hauskaa?" kysyin itsekkin naureskellen.
"Et sinänsä. Mä vaan luulin, että se on sullekkin itsestäänselvää, että tää ei missäännimessä jää tähän." Zayn sanoi.
Se oli erittäin helpottavaa kuulla.
"Tai ainakin jos se vaan musta on kiinni niin me tullaan hengailemaan mahollisimman usein. Mä haluan tutustua suhun ja sun elämään tän kaiken ulkopuolellaki." hän jatkoi ja veti kätensä olkani yli.
En jotunutkaan pelkäämään sitä tyypillistä "leiriromanssi"- kohtaloa. Se ei pätenyt meihin. Olin onnellinen.
"Nyt kun ykskään utelias silmäpari ei oo näkemässä niin mä uskallan vieläpä tehdä sulle näin." Zayn sanoi ja suuteli minua.
Se tapahtui yhtäkkiä. Refleksinomaisesti vastasin hänen suudelmaansa, jota seurasi vielä muutama lyhyempi. Olin paritiisissa: minun ja Zaynin omassa satumaassa.
"Paras kesä ikinä." sanoin lopuksi hymyillen, pitäen päätäni tiukasti vasten Zaynin rintaa.
Enkä liioitellut yhtään: sitä kesää en tullut koskaan unohtamaan.
"Todentotta." Zayn sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti