Menimme Harryn kanssa kävelemään pitkin katua ja hän näytti minulle seinälle ripustetun taulun, jossa oli mitä kauneimpia adjektiiveja. "Ne kaikki kuvaavat sua kulta. Tykkääks siitä?" Hän sanoi. Olin pitkään sanattomana. "Harry, en vain pidä siitä: Rakastan sitä!" Sain kuitenkin sanotuksi. "Zayn teki sen ku pyysin" Jotenkin arvasin, ettei Harry olisi tehnyt sitä itse. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään väliä: Ajatus oli kaikista tärkein. Kävelimme käsi kädessä jonkin aikaa, kunnes mieleeni tuli ajatus: "Tuntuu pahalta jättää äiti yksin näin pitkäksi aikaa, kun ollaan poissa."sanoin. "Älä huoli, kyl sä tapaat sen sitte illalla." Harry vastasi salaperäisesti. Hä?! Mitäköhän se on oikein suunnitellu, jos äitiki tulee?! En kuitenkaan ehtinyt pohtia asiaa pitemmälle, kun puhelimeni soi.
Soittaja oli kukapas muu, kuin parasystäväni Vera
"Haloo?"
"Sophie, tuu äkkiä! Tää on hätätilanne! Pliis! Tiiän, että oot Harryn kanssa,mut tää on tärkeetä!"
"Vera! Jos sulla on oikeesti hätä ni tottakai mä tuun. Nähään kohta!"
Katkaisin puhelun
"Anteeks, mut Vera soitti ja sillä on ilmeisesti joku hengenhätä, joten mun pitää mennä." sanoin Harrylle
"Ei se mitään, oikeesti. Munki olis tarkotus tavata pojat. Mene jo!"
Suutelimme hyvästiksi ja kiiruhdin niin nopeasti, kuin pystyin Veran talolle. Koputin oveen kuin viimeistä päivää. Vera avasi oven ja näytti olevan aivan kunnossa. Sitten hän alkoi nauraa.
"Mikä tässä muka on nyt niin hauskaa?! Mä tulin tänne henkihieverissä ja sä vaan naurat! Tajuutko, et mulla ja Harrylla oli treffit?!"
"Tiesin kyllä et oot Harryn kanssa. Siks pyysinki sut tänne, et voidaan lähteä ostoksille. Sä tarviit uuden mekon illaksi" Vera sanoi virnistäen.
"Voi herran jestas!" oli ainoa, mitä pystyin sanomaan tässä tilanteessa.
No, pakko kai se oli lähteä Veran mukaan, kun kerta tänn tulin ja Harrykin on viettämässä aikaa poikien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti